tiistai 20. marraskuuta 2018

Luontoruokailuviikko

Tällä viikolla meillä oli koulussa luontoruokailun suunnittelua ja toteutusta. Tiistaina me suunnittelimme koulussa, mitä ruokia haluaisimme toteuttaa. Pääruokana oli lohi, jonka seuraksi päätimme toteuttaa vartaita, perunanyyttejä kanttarelliseoksella sekä alkupalaksi lihatoasteja. Jälkiruuaksi päädyimme tekemään lettuja ja seuraksi lakkoja, kermavaahtoa ja hilloa.
Tiistaina mietimme myös työnjaon ja päätimme mitä kukakin toteuttaa.

Keskiviikkona aloimme valmistella ruokia ja muita asioita valmiiksi torstaita varten. Toteutimme ryhmissä eri ruokalajien valmistelun, minun ryhmäni teki alkupalatoastit, eli hankimme leivät ja leikkasimme sekä maustoimme  lihat valmiiksi. Meidän tehtävämme oli myös pakata kaikki tarvittavat työvälineet ja ruokatarvikkeet mukaan.

Torstaina meillä olikin jo kaikki asiat tehtynä, joten aamulla meidän tarvitsi vain kantaa pakatut laatikot autoon. Sitten lähdimme Teijolle päin toteuttamaan luontoruokailupäivää. Kun saavuimme tulentekopaikalle, siellä oli vielä edellisiä kävijöitä joten meillä oli jo tuli valmiina. Ensiksi keitimme muurikkapannussa kahvit. Sen jälkeen aloimme tehdä alkuruokia, eli paistoimme pihvit, leivät ja juuston ja kokosimme toastit. Sen jälkeen valmistimme savulohet, vartaat ja perunanyytit. Ruoka oli maistuvaa ja onnistunutta, vaikka osa jäi vähän raa-aksi. Jälkiruuaksi aloimme paistamaan lettuja, sekäkahvia ja itsetehtyä mehua. Letut onnistuivat hyvin, ja ruoka oli ylipäätään muutenkin hyvää.

Päivä oli rento ja hauska, ja ruokia oli kiva valmistaa. Kävelymatka autolta tulipaikalle oli sopivan pituinen ja virkistävä. Pääsimme myös kulkemaan itse vedettävällä lossilla joka oli hauska lisä. Ulkona oli hieman viileä joten aluksi oli kylmä, mutta nuotion äärellä lämpeni päivän mittaa ja kaikki sujui hyvin! Mielestäni tämä oli mukava vaihtelu tavallisiin koulupäiviin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti