perjantai 7. joulukuuta 2018

Joulutori

Olin auttamassa Lauraa hänen projektissaan joka oli joulutori. Joulutori pidettiin Hyvonilla 29.11, jossa hän oli myymässä käsitöitä ja itse leipomiaan tuotteita. Autoin Lauraa hintojen suunnittelussa ja laskemisessa, sekä tein joulutorin mainoksen mitä jaettiin netissä. Mainokseen tein hinnaston, ja suunnittelimme siitä kivan näköisen. Mainoksesta tehtiin jouluinen mutta suhteellisen yksinkertainen.

Hyvä Pore

Hyvä Pore- projektissa ideana oli saada nostettua vähemmän suosittuja ammattialoja kiinnostavimmiksi. Koitimme nostaa esille positiivisia puolia alasta, eli hyvä palkka ja työllistymismahdollisuudet, monipuolinen työ sekä työ sopii kaikille.  Minun tehtäviäni tässä projektissa oli tarjouksen tekeminen, jota varten laskin kuinka paljon työtunteja opiskelijoilta on kulunut projektin töihin. Suunnittelin laskuttamista varten hinnat, eli kuinka paljon rahaa mistäkin työvaiheesta voisi pyytää.





4H- steissi

Olen mukana Steissin 4H- tapahtumassa, joka on 16.12 sunnuntaina. Tapahtumassa  tehdään lapsille pisteitä, jossa voidaan toteuttaa erilaisia käsitöitä. Meidän pisteellämme on joulupallojen koristelua, kasvomaalausta sekä kuvausseinä. Olin Steissiin yhteydessä ideasta ja he pitivät siitä.
Toimme kotoa joulukoristeita, joita käytämme tapahtumassa, mutta loput tarvikkeet hankimme kaupasta itse. Olemme siis pisteellä avustamassa ja opettamassa lapsia, kun he voivat tehdä itse joulukoristeita. Teemme myös kasvomaalauksia, ja jouluisen kuvausseinän jossa ihmiset voivat itse ottaa ilmaiseksi  kuvia.
Teen myös tapahtumaan piparkakkutaloja myytäväksi, jotta niistä voisi saada materiaalimaksuja takaisin.

16.12
Tänään olimme Steissillä 4H- tapahtumassa. Se oli todella onnistunut ja pisteellämme kävi paljon lapsia. Joulupallojen koristelu osoittautui todella suosituksi, ja melkeen kaikki pallot menivät. Olin itse koristelupisteellä ja autoin lapsia koristeiden liimaamisessa, sekä glitterin laittamisessa. Lapset osasivat hyvin koristella itsekin ja auttaminen oli mielestäni todella kivaa. Valokuvaus seinämmekin onnistui hyvin ja moni perhe kävi siinä kuvattavana. Sain myös myytyä tekemäni piparkakkutalot, ja sain niillä maksettua kaikki materiaalimaksut.






Bizarre

29.11
Teemme Bizarrelle projektia, jossa teemme heille käyttöohjeet ulkomaalaisia tai uusia työntekijöitä varten.
Olemme jo käyneet siellä kuvaamassa, ja otin videoita esimerkiksi kahvikoneesta ja siitä miten erilaiset kahvit valmistetaan, pesukoneen käytöstä, limsakoneesta ja kassakoneesta. Kuvasin myös liikkeen avaamisesta videota niin, että työntekijä näytti erilaisia vaiheita ja kuvasin ne videolle. Otin myös tavallisia valokuvia erilaisista laitteista.
Me myös muokkaamme kaikki videot, ja teemme niistä myös kirjalliset ohjeet.
Olemme vielä menossa kuvaamaan liikkeen sulkemisen, josta tehdään myös ohjevideo.

13.12
Tämä projekti on ollut minulle kaikista projekteista haastavin ja työläin. Eilen kävimme Bizarressa ottamassa viimeiset kuvat ja videot. Otimme jennan kanssa kuvat puoliksi, ja Jonna ja Elli ottivat videoita. Oppisin mielestäni paljon paremmin valokuvaamaan ja esimerkiksi säätelemään studiovaloa niin, että kuvasta tulee onnistunut. Sen jälkeen koululla karsimme kuvat ja tein wordiin kirjalliset ohjeet laitteiden käytöstä, ja liitin jokaiseen vaiheeseen kyseiset kuvat joita otin.
Projekti on ollut jopa hieman stressaava, sillä aikataulu oli tiukka ja tekemistä todella paljon. Kuvauksissa pelkäsin, että kuvat epäonnistuisivat, mutta sainkin hyviä kuvia aikaan ja olemme hyvin aikataulussa projektin kanssa.







torstai 29. marraskuuta 2018

Tatu Tuohimetsän vierailu

28.11. keskiviikko

Tänään meillä oli Tatu Tuohimetsä Monkey Businessista vetämässä päivän.
Päivän aluksi menimme tiimirinkiin ja hän kertoi itsestään. Sitten hän kysyi meiltä että mitä odotuksia meillä on päivälle. Saimme kertoa omia toiveitamme ja asioita mitä haluaisimme käydä läpi.
Teimme erilaisia tehtäviä, esimerkiksi meillä oli hauska kilpailu jossa tiimeissä taiteltiin paperilennokeita, ja katsoimme kenellä se lentää pisimmälle.
Pohdimme tiimeissä erilaisia tehtäviä, kuten sitä mihin olemme tyytyväisiä ja tyytymättömiä, mitä asioita haluaisimme parantaa tai muuttaa.
Sitten asiat lajiteltiin kolmeen osa-alueeseen, jotka olivat stressi, tiimityö ja motivaatio. Kävimme asiat läpi ja mietimme mitä ratkaisuja näille ongelmille olisi.
Tehtävät olivat mielestäni todella hyödyllisiä ja niistä sai paljon neuvoja tiimityön parantamiseen.
Tatun sanomat asiat jäivät hyvin mieleen ja avarsivat mieltä.
Ruokatunnilla kävimme myös koko ryhmän kanssa Splizzeriassa syömässä lounaan, joka oli myös kiva piristys arkeen.
Mielestäni päivä oli todella hauska ja piristävä ja Tatu onnistui tavoitteessaan, että kaikille jäisi tästä päivästä jotain hyötyä.
Päivän lopuksi olimme vielä tiimiringissä, jossa kaikki kertoivat päivän jälkeisistä tunnelmista.




maanantai 26. marraskuuta 2018

Salon Kuntohuoltoklubi

Teemme Salon kuntohuoltoklubille uudet nettisivut, päivitämme facebooksivuja aktiivisesti ja teemme sinne joulukalenterin.  
Olemme jo käyneet salilla Ellin kanssa tekemässä kuvaukset, joihin hankimme mallit itse salin asiakkaista. Otimme malleista paljon erilaisia kuvia, jotka myös muokkaamme sivuille sopiviksi, ja käytämme niitä nettisivuilla sekä facebookpäivityksissä.
Tätä projektia toteuttaessa olen oppinut ottamaan valokuvia paljon paremmin, sekä muokkaamaan kuvia. 

Päivitysten tekeminen on ollut hauskaa, ja olen myös saanut sivuille uusia asiakkaita ja katselukertoja. 

27.11


Tänään saimme kaikki salikuvien muokkaukset valmiiksi. Käytimme muokkauksessa lightroom sovellusta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin kuvanmuokkausohjelmaa ja oppisin siinä paljon. Kuvista tuli mielestäni todella hyviä. 
Tänään päivitin myös facebooksivujen kansikuvan ja muokkasin sivut paremman näköisiksi.



Kuvassa uudet facebooksivut.






Kuvien muokkauksessa oli mustavalkoinen teema, ja kiinnitin huomiota siihen että lihakset korostuisivat parhaiten. Säätelin paljon valotusta ja kontrastia, ja koitin myös kuvaamisvaiheessa asettaa valot niin, että ne korostaisivat mallien lihaksia.

30.11

Eilen saimme salin www.sivut valmiiksi. Vaihdoin vanhojen kuvien tilalle uudet kuvat ja päivitin tekstit, sekä loin sivuille kuvagallerian. Tein myös facebookpäivityksen uusia nettisivuja koskien.

Ennen ja jälkeen kuvia nettisivuilta



















                                               



                                                                       














tiistai 20. marraskuuta 2018

Pop Up College

20.11.2018

Pop up College on nyt kestänyt 7 viikkoa. Olemme saaneet kaikki projektit hankittua, ja ne ovat edenneet hyvin. Meidän tiimillämme on siis projekteina Salon kuntohuoltoklubi, Hyvä Pore, Joulutori, 4H-steissi, Kasvattajat keskinen, sekä olen itse toisen tiimiläisen kanssa myös Bizarren projektissa.
Viime viikkoina olemme edistäneet projekteja hyvin. Kävimme kuntosalilla tekemässä kuvaukset, jossa otimme paljon erilaisia kuvia malleista, ja tällä hetkellä karsimme ja muokkaamme kuvia nettisivuille sopiviksi.
Viime perjantaina toteutimme ammattiopiston joulukalenterin luukun. Kävimme Taitajankadulla tekemässä erikoiskahveja, joista otimme houkuttelevia kuvia. Kuvaus oli hauska, ja opin siinä asettelemaan tuotteet ja ottamaan niistä hyviä kuvia.
Eilen tein mainoksen ja hinnaston joulutoria varten.
Tänään on tarkoituksena mennä käymään Bizarressa ja ottaa sieltä kuvia sekä videoita, jotta projektin saisi hyvin alkuun. Valitsemme tänään myös kuntosalikuvista parhaat ja muokkaamme ne valmiiksi, jotta tehtävä olisi valmis ennenkuin alamme tehdä salin facebooksivuille joulukalenteripäivityksiä päivittäin.
Tällä hetkellä edistyminen näyttää hyvältä, ja odotan innolla projektien valmistumista!